My Favourite Movies

Tämän taideteoksen kohdalla vähän sama homma kuin edellisessä, eli melkoisen katarttinen kokemus joka kerta kun sen katsoo. Melancholian kohdalla ei voida puhua voimaannuttavuudesta, vaan siitä, että leffa onnistuu kokoamaan täydellisesti depression kokemuksen symboliseen muotoon. Siinä on upea elää mukana, niin paradoksaaliselta kuin saattaa kuulostaakin. Kirjoitan tästäkin vielä lisää paremmalla ajalla.

No joo. Eiköhän tästä ole sanottu jo ihan tarpeeksi.

Ehkä mielestäni parasta Lynchiä elokuvapuolella (Twin Peaksiä ei tietenkään voita mikään). Tästä saa joka kerta jotain uutta irti. Päällekkäisiä tarinoita on varmaan lähemmäs kymmenen, ja tunnelman julmettu painostavuus vain kasvaa loppua kohti.

Teos, jota on vaikea unohtaa. Tiivistää tietyllä tavalla koko länsimaista keskiluokkaa kalvavan sisäisen tyhjyyden, torjutut pelot ja niistä kumpuavan hypokondrian.

Leighiä parhaimmillaan. Taas, taas, taas keskitytään tiiviisti ja paljaasti hahmojen psykologiaan ja välitetään viisaita elämästä.

by Abdellatif Kechiche

Ihan mielettömän hieno leffa. Käytännössä pelkkää intiimiä lähikuvaa, seksiä ja ruumiin eritteitä. Tässä asettuvatkin vastakkain Adélen ruumillisuus ja aistillisuus sekä Emman intellektuaalisuus. Vastakohdat viehättävät ja synnyttävät ainutlaatuisen seksuaalisen jännitteen.

Adéle on merkillinen hahmo. Tyttö makaa, syö, haaveilee ja kirjoittaa päiväkirjaa ainainen tyhjä katse silmissään, ja on kiinnostunut lastentarhan opettajan työstä. Vaikuttaa, että pään sisällä ei liiku juuri mitään, vaan tyttö elää täysin aistiensa varassa. Adéle on myös valmis mihin tahansa pitääkseen Emman rinnallaan, aivan kuin tämä olisi puuttuva osa hänestä itsestään, jota ilman ei voi elää. Ja tavallaan näin varmasti onkin. Adéle on myös valtavan sympaattinen hahmo - pieni viaton tyttö, jonka haluaisi pelastaa. Ehkä Emma tuntee juuri näin. Adéle on täydellinen muusa Emmalle, taiteilijalle, täyttä aistia.

Tämä on todellakin rakkaustarina, ja yhtä lailla kasvutarina. Pistää taas miettimään, mitä rakkaus on, mitä intohimo on. Mitä me etsimme toisesta ihmisestä. Ei pidä myöskään unohtaa leffan rajattoman rakkauden sanomaa (joutuuhan Adéle kamppailemaan lesboutensa kanssa), joka on loppujen lopuksi vapauttava ja voimaannuttava.

Täyttä viittä tähteä en anna, koska teoksen intensiteetti kurjasti löyhtyi loppupuoliskon aikana. Mutta muuten - WAU.

Dogma-tyyli toimii Juhlissa loistavasti: se vie todella lähelle hahmoja. Ahdistavassa lopussa päähenkilöpoikaan ajautuu samaistumaan pelottavan syvästi.