2018: The Movie List

28.1.

Jos tämä elokuva ei menisi niin nopeasti kuin se menisi, pisteet lähentelisivät yhtä. Ei tätä apinanjätöstä sovi mitenkään sanoa hyväksi elokuvaksi ja dialogi aiheuttaa silloin tällöin suurta päänsärkyä, mutta tässä on sen verran paljon idioottimaista toimintaa ja evoluution äärimmilleen luomia kerrostalon kokoisia elukoita ettei tästä voi kuin melko lailla täydellisellä aivojen nollauksella saada mitään irti. Tietyllä tapaa tämä on jopa parempi kuin edeltävä Kong-pätkä, koska tästä ei selkeästi haluttu tehdä muuta kuin typerä mutta jokseenkin viihdyttävä old school -toimintaseikkailu, jossa tosin CGI ottaa erittäin väkevää roolia kuten nykyään sopii odottaa. Muunlaisena tätä ei missään nimessä kannata pitää.

26.1.

Välillä tarvitaan masokismihetkiä, jotta pystyy nauttimaan elämästä uudestaan. Kiitos Tumpille tästä, nautintotasoltaan tämä vastaa törkeää pahoinpitelyä uusnatsijoukolta.

25.1.

Christopher Nolan on aina ollut ohjaaja, jonka tyylissä on aina vituttanut tietty katsojan aliarviointi juonen kuljettamisen osalta. Dunkirk on tässä mielessä virkistävä poikkeus, koska sen sijaan että mentäisiin massiivisten ja näennäisesti nerokkaiden kerronnallisten ratkaisujen ehdoilla, tämä elokuva elää tunnelmallaan ja jonkin sortin maksimaalisella pienimuotoisuudellaan, jos näin voi sanoa. Pääosin se toimii erinomaisesti, mutta Dunkirkin ongelmat piilevät sen ontoissa hahmoissa ja osin laahaavassa tarinankerronnassa. Ei sotaelokuvissa tarvitse olla huikeita hahmoja ja omalla tavallaan tämäkin toimii tiettyyn pisteeseen asti, kunnes katsoja alkaa katsoa kelloa. Arvostan suuresti että Nolan tekee näinkin isoja irtiottoja tyylistään, mutta irtiotto olisi voinut tapahtua onnistuneemminkin.

Nolanin fanit ovat varmasti pettyneitä siihen että hänen uusin elokuvansa ei taluta katsojiaan 100-minuuttisen kestonsa läpi. Kriitikot sen sijaan vauhkoavat Dunkirkin olevan ajatuksia herättävin sotaelokuva pitkään aikaan. Itse en osaa asettua kummallekaan puolelle, koska Nolan on tehnyt joko hyviä elokuvia (The Prestige, The Dark Knight) tai todella huonoja elokuvia (Inception, Insterstellar). Tämä on hänen ensimmäinen keskinkertainen elokuvansa, mutta samalla myös hänen hyvällä tavalla erilaisin. Vaikea sanoa järkevämmin.

Jos tämän tosiaan katsotte, varmistakaa että tv tai kangas on 42 tuumaa isompi ja että äänentoisto on kunnossa.

19.1.

Teknisesti ja hillityltä tyyliltään Moonlight on erittäin onnistunut elokuva, jonka näyttelijäsuoritukset ovat huipputasoa, mutta vaikka käsikirjoitus on sinällään toimiva, ainoa ongelma on että tässä ei oikeasti ole paljoakaan uutta, joka erityisellä tavalla nostaisi tämän coming-of-age -elokuvista täysin erilaiseksi kokemukseksi. Chiron on päähenkilönä melko tylsä sen sijaan, että olisi vain hirveää paskaa kokenut homonuori yhteisössä, joka ei suvaitse erilaisuutta. Ei hänen sankarikaan olisi tarvinnut olla, mutta tuo särmän puute haittaa valtavasti. Minimalistisuus toimii tiettyyn pisteeseen asti, mutta jos se menee henkilöhahmojen syvyyksiin, koko elokuva kärsii.

Moonlightilla on ehdottomasti paikkansa ja yleisönsä. Tällaisenaan arvostan elokuvaa suuresti ammattimaisuutensa vuoksi ja myös siksi miten se käsittelee aihepiiriään ilman saarnaamista, mutta elokuvana tämä ei vain sytyttänyt kuten se olisi voinut.

12.1.

Erittäin näyttävää no bullshit -toimintaa, joka on melkein sama kuin ykkösosa mutta paremmin tehtynä. Alussa elokuva ei hirveästi sytytä, mutta viimeinen tunti on nykytoimintaelokuvien aatelia. John Wick 2 ei muutenkaan tunnu siltä, että se yrittäisi liikaa ja Keanu Reeves sopii edelleen päärooliin kivikasvoillaan ja eleettömyydellään mainiosti. Keanun ja Laurence Fishburnen ensimmäisessä yhteisessä kohtauksessa oli pientä hienoa Matrix-vibaa myös.

Kyllä tätä kelpaa katsella, vaikkei nyt klassikkotasoa olekaan.

9.1.

Tiettyjä lajityypin kliseitä on, kuten se että poliisit tuntuvat munailevan koko ajan, mutta Prisoners on siitä huolimatta tiivistunnelmainen ja vahvasti otteessaan pitävä trilleri, jossa on loistavaa näyttelemistä kautta linjan. Joku muu kuin Villeneuve hillityllä ohjauksellaan olisi saanut tästä aikaan överiksi vedetyn pelleilyn.

8.1.

Rewatch, oisko nyt toinen kerta.

Léon on hyvin tyylikäs, viihdyttävä ja tiukasti näytelty elokuva. Toisaalta, sitä ei palvele useampi katselukerta, koska elokuvassa ei hirveästi ole jäljellä kun katselee pinnan alle. Léonin ja Matildan välinen miksikä sitä kutsuisi on toteutettu hyvin, mutta silti tästä jää puuttumaan syvyys. Toisaalta ymmärrän että Léon itse halutaan pitää mystisenä hahmona, mutta en vain saanut hänestä niin paljon irti kuin mitä odottaisi. Reno näyttelee häntä hienosti, ei siinä.

Taisin ensimmäisellä kerralla antaa tälle 4,5 tähteä ja olin juuri fiiliksissä elokuvan hienosta toiminnasta. Kyllä tämä edelleen toimii hyvin, mutta kun tällaisia hiuksen hienoja rajoja kulkevia elokuvia ja sarjoja on viime vuosina tullut enemmän ja paremmin toteutettuina, ottaa se Léonista terää pois, vaikkei niin toki saisi olla.

6.1.

Sen sijaan että Netflix olisi tehnyt tästä toimivan minisarjan, he päättivät lätkäistä tälle 90 miljoonaa dollaria ja tuottaa vajaa kaksituntisen puolivillaisen genre-sekoituksen, jossa on täysin samat ongelmat kuin ohjaajansa edellisessä Suicide Squadissa. Kai tässä oli tarkoitus todistaa, että Netflix pystyy tuottamaan Hollywood-tasoista actionmäiskettä itsekseen ilman isoja studioita. Harmi vaan, että tarina itsessään on pilattu liian nopealla tempolla ja ilman kiinnostavia hahmoja tai ilman tarpeeksi taustatarinaa tai maailmaa täydentäviä hengähdystaukoja. Muutenkaan tätä elokuvaa ei liialta vakavuudeltaan voi kutsua Warcraft meets Escape from LA:ksi.

Kuten Suicide Squadissa tai Warcraftissa, tässäkin on yksittäisiä hyviä hetkiä, mutta hommassa on hirveä kiireen tuntu. Tällaiset genresekoitukset saa hyvin toimimaan ja Netflix on myös enimmäkseen niissä onnistunut esimerkiksi Stranger Thingsin tapauksessa ja kuten jo totesin, tästä olisi saanut ihan hyvän ja toimivan alkuperäissarjatuotannon jo entuudestaan vahvaan Netflixin tuotantoon. En tiedä olisiko Narcosin, Mindhunterin tai pääosin Stranger Thingsin tasoisen saanut, mutta kuitenkin. Tällaisenaan Bright on vain aika mitäänsanomaton.

1.1.

Ihan pirteän supersankaroinnin aika lailla samalla tasolla menevä jatko-osa. Vitsiä lentää ja räminää ja outoja avaruussekoiluja riittää, mutta kestoa olisi voinut olla vähemmän, kuten valtaosalla nyky-Hollywoodin spektaakkeleista. Näytteleminen toimii muttei ole mitään erityistä ja musa ei iskenyt samalla tavalla kuin ensimmäisessä, mutta paketti on edelleen onneksi normista poikkeavampaa.

Voisi sitä vuoden pökäleisemmälläkin tavalla aloittaa - kuten vaikkapa olla töissä koko uusi vuosi.