Pelejäjä

Rockstarin leima tässä näkyy ja tuntuu. Mustan huumorin sävytteinen, moraaliton väkivaltakaaostelu toimii naurettavuudessaan.

Moninpeliä on tullut hakattua kaveriporukalla tosi monta iltaa. Operations-pelimoodi mahdollistaa 64 pelaajan rähinän suht pienelläkin pelialueella, mikä on mun mielestä mainiota. Muodollisesti peli on huikean näköinen ja tuntuinen, enkä ainakaan itse osaa verrata tähän sisällytettyä sotakaaoksen tuntumaa mihinkään muuhun genren peliin.

Mankind Dividedin kahden läpipeluun jälkeen sanoisin, että Square Enix ja Eidos Montreal voisivat nakata konseptin roskiin ja pyrkiä tekemään jotain omaa tällä samalla scifi-muotilla. Jo siitä syystä, että alkuperäisen Deus Exin käsikirjoituksellinen ja tarinankerronnallinen nerokkuus eivät ole läsnä, eikä augmentaatioteeman kanssa kriiseily ja sen heijastaminen ajankohtaisiin tapahtumiin tule toimimaan, koska allegoriat on ihan vitun laimeita ja lähes pohjattomia.

Teknisesti peli on tosi hyvä.

Jos osittainen putkimainen juokseminen (avaruusaluksessa sentään) ei häiritse, helvetin skarpit, cinemaattiset grafiikat panettavat, sekä ultimaattinen trial & error survival horror toimii sulle, niin Alien: Isolation voi olla viihdyttävä kokemus.

70-, ja 80-luvun putkinäyttöscifi dynaamisesti valaistussa nykypelissä toimii aivan liian hyvin. Äänimaailmasta on otettu tarpeellinen irti, sillä ympäristöä on välillä kuunneltava aika tarkkaan. Sniikatessa tennarit saattavat välillä natista ja armoton kolina kuuluu ilmastointikanavasta Xenomorphin ryskätessä. Otus näyttää myös suhteellisen kuumottavalta ja hyvin animoidulta.

Kontrollit ja tuntuma ovat erittäin paikallaan. Pääosin pelissä joutuu sniikkailemaan ja välttelemään vihollisia, mutta puolustautumisen varalta pelaaja voi craftata lootatuista esineistä putkipommeja, molotov cocktaileja, flashbangeja jne. Taktikointia mahdollistaa noisemakerit ja savupommit.

Kaikki oikeastaan toimii niin hyvin yhteen, ettei tästä keksi paljon pahaa sanottavaa. Pelattiin tämä kaverin kanssa läpi hard-vaikeustasolla, enkä itse tahdo ymmärtää pelin vaikeustason yleistä kritiikkiä. Ylipituudesta voisi tietty rokottaa ihan snadisti, sillä loppupuolella peli ei ehkä tarjoa yhtä paljon vaihtelua, vaikka ryminääkin on tiedossa.

Suosittelen myös mikrofonin liittämistä ohjaimeen/koneeseen, jolloin vihut triggeröityvät pelatessa päästetyistä äänistä.

Street Fighter V:n julkaisu ja hinta on ihan munasta, koska ei tässä ole contenttia 59,90 euron edestä saatana. Mutta tappelupelinä ihan loistava siinä mielessä, että peli toimii aivan mahtavasti ja epäloogisesta näppäinraiskauksesta rankaistaan (toisin kuin esim Tekkeneissä). Netissä saa ihan täböö turpiinsa, jos ei ole oman hahmon tekniikat ja taktiikat hyvin hallussa.

Penskana Ducktalesit, Castlevaniat ja Megikset useasti läpi pelanneena tämä tuntui mulle alusta asti täydellisen sulavalta tasohyppelyltä. Pelattavuus, pelielementit, musiikit ja vaikeustasot on kohdallaan.